Milloin nelikymppinen ehtii harjoitella?

Nelikymppisen elämässä valtaosan ajasta vievät usein työ, perhe, lasten harrastukset, kotityöt ja palautuminen näistä kaikista edellämainituista. Nukkuakin pitäisi riittävästi. Aikaa ei jää omille harrastuksille, kun unohtaa ajatella omaa hyvinvointiaan. Olen kuitenkin yrittänyt raivata hyvällä omallatunnolla aikaa urheilulle, lukemiselle ja kirjoittamiselle. Niin, ja pitkille yöunille myös.

Suunnittelen usein sunnuntaisin seuraavan viikon harjoitukset kalenterini ja perheeni menojen mukaan. Joinakin viikkoina en ehdi harjoittelemaan suunnitelmieni mukaisesti, mutten murehdi sitä. Elämässä kun nyt on paljon muutakin kuin urheilu.

Ajan järjestäminen harrastukselle onnistuu, kun oikaisee arjessa joissakin asioissa. Kodin ei tarvitse olla puunattu ja jiiriin viikattu. Meidän perheessä kaikki laittavat ruokaa, mikä on suuri helpottava tekijä arjen organisoinnissa. 

Ja taas mennään!

Tällä hetkellä harjoittelen 4-5 kertaa viikossa. Lisäksi palauttelen itseäni venyttelemällä, rullailemalla ja keppijumppailulla. Tämä kehonhuolto tapahtuu usein iltauutisten aikaan TV:n äärellä, joten siihen valmistautuminen ei vaadi erikoistemppuja.

Tällä hetkellä yritän mahduttaa harjoitusviikkooni karkeasti kuvattuna kaksi nopeus- ja kaksi voimaharjoitusta sekä yhden kestävyysharjoituksen. Monessa nopeusharjoituksessa teen myös voimaa ja nopeuskestävyyttä, koska joskus tälläinen pidempi yhdistelmätreeni voi paikata kiireisellä viikollani jonkun toisen poisjäävän harjoituksen. Soveltaminen on sallittua.

Jos onnistun mahduttamaan viikkooni viidet harjoitukset, niin se tarkoittaa, että lepopäiviä on kaksi viikossa. Yritän järjestää harjoitukset niin, että ehdin palautua kolmestakin peräkkäisestä harjoituspäivästä. Jos en palaudu, niin eipä siinä hermoilu auta. Lepopäivä auttaa.

Parin viime vuoden aikana olen saanut järjestymään riittävästi aikaa urheilulleni tyttäreni harjoitusvuorojen aikaan. Hänellä on neljät harjoitukset viikossa, joten niihin väleihin on hyvä sovittaa omat harjoitukseni varsinkin nyt Turussa asuessamme.

Tytär käy cheerleading-harjoituksissa Turussa Manhattan Sport Centerissä, josta minun on helppo singahtaa työpaikkani punttisalille Portsaan, Kuuvuoren portaille, Paavo Nurmen stadionille tai talviaikaan Kupittaan hallille. Harjoittelen myös kotini lähellä olevilla hiekkakentällä ja valaistuilla kuntoilureiteillä Riihikalliolla ja Mälikkälässä. 

Yritän harjoitella mahdollisimman pitkään ulkona, koska toimistotyön vastapainoksi haluan saada raitista ilmaa. Peruskuntokauden harjoitukset voi tehdä pitkälle syksyyn ulkonakin. Tykkään muutenkin harjoitella vaihtelevilla alustoilla. Minulla on lainassa seurakaverini harjoitusaidat, jotka voin kantaa mukanani kodin lähellä olevalle hiekkakentälle. Näin on helppo käydä tekemässä aitatreenikin, niin kauan kuin ilmat sallivat ulkona harjoittelun.


Kotiovelta on lyhyt matka Liljalaakson hiekkakentälle ja lenkkipoluille.

Harjoituksissa kuluu aikaa keskimäärin 1,5 tuntia lämmittelyineen. Jäähdyttelyt teen aina vasta kotona olohuoneen matolla tunnin parin päästä harjoituksesta. 

Koen, että tuo harjoitteluun kuluva parituntinen on loistava arjesta irtiotto ja parasta terapiaa, olinpa sitten porukassa tai yksin harjoittelemassa. Arkihuolet saavat oikeat mittasuhteet, kun ne voi hetkeksi unohtaa. Kun haluaa harrastaa jotakin antaumuksella, niin sille pystyy järjestämään aikaa. Loppujen lopuksi on kyse on ajanhallinnasta ja valinnoista.

Tähän mennessä tämän syksyn peruskuntokauden harjoitteluni on edennyt hyvin. Aikaa on järjestynyt, vaikka on pitänytkin soveltaa ja jättää muutama treeni välistä pois. Myös maltti on pysynyt mukana vauhdissa.


Kommentit