Edullinen harrastus

Kun aloitin 2013 uudelleen harrastamaan yleisurheilua, hankin aluksi vain uudet juoksuun sopivat lenkkitossut ja kuulat, joilla pääsin harjoittelemaan omassa pihassani. Treenailin tavallisilla urheiluvaatteilla ja juoksin ensimmäiset kisani 20 vuotta vanhoilla piikkareilla. Kuulaa pukkailin 30 vuotta vanhoilla Karhuilla, jotka ovat edelleenkin käytössä. Odotan jännityksellä, milloin niiden pohjat kuluvat puhki.

Seuran jäsenenä

Kun aloitin kilpailemisen 2015, liityin VSVU:hun. Jäsenmaksu oli silloin ja on edelleen 15 euroa/vuosi. 

Jäsenmaksun maksamalla saa ladata käyntikertoja liikuntarannekkeeseen Kupittaan urheiluhallille 2 euron hintaan/kerta. Vähimmäislataus on 20 kertaa. Kupittaan hallilla on mahdollisuus treenata lajiharjoitteiden lisäksi alakerran isolla kuntosalilla. Treenien jälkeen voi käydä saunassa ja kylmäaltaassa, joka on vuoropäivinä miesten ja naisten käytössä (naiset ti, to ja la).

VSVU:n jäsenenä saa kansainvälisten (PM, EM ja MM) kisojen osallistumismaksut takaisin kisojen jälkeen niistä lajeista, joihin on osallistunut.


Uudet piikkarit odottavat 2015 kesällä lähtöviivalle pääsyä.

VSVU:hun liityttyäni ostin seuran kilpailupuvun, joka maksoi 89 euroa. Lisäksi ostin seuran kisapaidan ja -shortsit sekä uudet pikajuoksupiikkarit (noin 70 eur).

Suomea edustamaan

2016 kävin ensimmäisissä kansainvälissä kisoissa ja silloin hankin Suomen edustusasun (120 eur). Lisäksi ostin SAUL:in kilpailuasun: kilpailupaidan (40 eur) ja juoksutrikoot (35 eur). 


2016 PM-kilpailut Odensessa


Kansainvälisten kilpailujen matkakustannukset jokainen maksaa itse. Monelle matkakustannuksien suuruus voi olla este kilpailuihin osallistumiselle, vaikka halua ja aikaa olisikin. Työssäkäyville lomapäivien riittävyys ja aikatauluttaminen kilpailuajankohtiin nähden on myös ongelmallista. Koko perheen matkustaminen kisakohteeseen voi olla mahdotonta liian isojen kustannusten takia. Lomapäiviä haluaa usein käyttää myös perheen kanssa olemiseen muualla kuin kilpailuissa. Kansainväliset kisat kestävät yleensä puolitoista viikkoa, joten siinä on usein pohtimista, miten haluaa lomapäivänsä viettää.

Muita kuluja

Harrastuksen aloittamisesta alkaen on ollut tarve joka vuosi ostaa uudet lenkkarit. Niiden kanssa ei kannata pihtailla ja odottaa puhkikulumista. Jalkoja ei kannata rasittaa kulahtaneilla tossuilla. Voisi olla hyvä olla parit lenkkarit käytössä samaan aikaan: Voi luopua pikkuhiljaa vanhemmista pois, ja uudet on valmiiksi sisäänajettu.

2017 hankin voimaharjoittelua varten tarkoitetut salikengät, jotta vapailla painoilla treenaaminen tuntuisi "tukevammalta".

Jos kilpailee kenttälajeissa, niin monella urheilijalla on omia välineitä. Aluksi voi kuitenkin lainata seuran, seurakaverin tai urheilukentän välineitä, joilla pääsee hyvin alkuun. 

Monella aikuisurheilijalla on oma valmentaja, jolle urheilija yleensä maksaa heidän sopimuksensa mukaisesti.

Kun kilpailee, niin kannattaa ottaa lajin kattava vakuutus. Viime vuonna liiton tarjoama OP:n Sporttiturva maksoi 53 eur. Tänä vuonna hinta on kalliimpi. Vakuutuksessa omavastuu on 100 eur, ja esimerkiksi hoitokorvauksia korvataan 15 000 euroon asti. 

Jos kilpailee pelkästään kotimaisissa kisoissa, vuositason kustannukset ovat urheilijalle erittäin kohtuulliset. Aikuisurheilijoiden harrastuksesta koituva terveyshyöty säästää joka tapauksessa sekä harrastajan omia että yhteiskunnan varoja. Uskallan väittää, että säästöt ovat suurempia kuin kukaan uskaltaa arvatakaan. 




Kommentit