Joulukuun hulinoita

Kuten tunnettua, marraskuussa aika matelee, mutta joulukuussa se rientää eikä harjoitteluun eikä mihinkään muuhunkaan tahdo löytyä riittävästi aikaa. 

Välillä olen pukenut urheiluvermeet toimistokuteitten alle, että olen voinut maksimoida harjoitteluun käytettävän ajan, kun menen suoraan töistä harjoituksiin. Jos on vain tunti aikaa harjoituksen läpiviennille, niin vaatteiden vaihdossa alussa ja lopussa voi mennä jopa 10 minuuttia treeniajasta. Kun urheiluvaatteet on alla, niin ei tarvitse ottaa kuin housut ja päällispaita pois. Tämän vinkin olen saanut eräältä seurakaveriltani. Mutkat suoriksi siis! 

Olen opetellut viikon ajan käyttämään serratuspareesin hoitoon tarkoitettua hiilikuituhaarniskaa, jonka Turun Tukikohta valmisti minulle mittatilaustyönä. Käytän lastaa päivisin, mutten harjoitusten aikana. Olen ehtinyt kirota lastan muutamaan kertaan, mutta uskon sen tuomaan hyötyyn. Aion käyttää sitä kiltisti joka päivä mahdollisimman monta tuntia. Tai kysykääpä kuukauden päästä uudelleen...

Onneksi isot villapaidat ja muhkeat huivit peittävät oikean puolen hieman kolhon vaikutelman alleen.

Onhan tämä kapistus!

Joulukuu on tungettu täyteen monenlaisia vuoden päätösjuhlia. Viikko sitten olin mukana VSVU:n perinteikkäässä puurojuhlassa eli palkintogaalassa. Huipputyypit palkittiin siellä upeista saavutuksistaan. On ilo olla tällaisten esikuvien seurakaveri!


VSVU:n palkintogaalassa 15.12. palkitut 2017 vuoden parhaat urheilijat.

Joulukuussa olen rientänyt tapahtumasta toiseen. Viikko sitten pääsin jännittämään Helsingin jäähallissa nuoremman tyttäreni joukkueen supermenestystä cheerleadingin SM-kisoissa. 

Arvostan tätä monipuolista lajia kovasti. Laji vaatii uskomattoman vahvaa kuntoa 2,5 minuutin hengästyttävän suorituksen aikana ja erityisesti vahvaa henkistä kanttia koko joukkueelta. Ekalla pitää kaikki mennä, toista suoritusta ei ole!


TCS Smash, Tigers-joukkue cheerleadingin SM-kisoissa 16.12.2017. Kuva Samiphotography.

Saman tapahtumaviikon sisään mahtui myös vanhemman tyttäreni koulun bisnes-tanssiaiset. Oli upeaa katsella tyylikkäitä nuoria tanssimassa vanhoja ja vähän uudempiakin tansseja. Opiskelijat järjestivät upean tapahtuman muotinäytöksineen ja tarjoiluineen. Olen niin ylpeä kummankin tyttäreni vuoden huippuhetkistä!



Mielessä siintää jo joulu ja Lapin hiihtoladut Suomutunturilla. Tavoitteena on huokaista viikon verran: hiihdellä, syödä vihreitä kuulia, saunoa, kieriä lumihangessa ja lukea kirjoja. Yritän ottaa rentoutumismallia Nemo-kissastamme. Palataan kuvioihin ensi vuonna!

Rentouttavaa joulua kaikille!


Tavoitteena tämä olotila.

Kommentit