Ikäkertoimilla vertailua

Kuten tiedetään, ihminen alkaa rapistua kolmekymppisenä. Nopeiden lihassolujen määrä vähenee ikääntyessä nopeammin kuin hitaiden lihassolujen määrä. Hidastuminen on siis vääjäämätöntä, mutta me Masters-sarjojen pikajuoksijat pyrimme kaikin tavoin hidastamaan hidastumistamme.

Kansainvälinen aikuisyleisurheilun kattojärjestö WMA on kehittänyt ikäkerroinlaskurin, joka löytyy Masters Athletics -sivuilta. Laskurin avulla voi laskea, mitä oma tulos on ikäkerrointuloksena. Laskuriin syötetään laji, oma ikä, sukupuoli ja tulos (tulos pisteellä - ei pilkulla - erotettuna). Näin eri ikäisten Masters-ikäluokkien urheilijoiden tuloksia voi vertailla "oikeudenmukaisemmin" joko keskenään tai sitten suoraan yleisen sarjan tulostasoon. Ikäkerrointulos antaa osviittaa siitä, miten hyvällä tasolla tulokset oikeasti ovat iästä riippumatta.

Kilpailuissa tätä laskuria ei useinkaan käytetä, vaan aikuisyleisurheilussa sarjat ovat kaikille erikseen viiden vuoden välein. Paavo Nurmi Masters -kilpailuissa 12.6.2017 käytettiin tätä ikälaskuria. Esimerkiksi 30+ naisten sarjassa jaettiin 100 metrin sijoitukset ikäkerrointuloksilla

N30+-sarjan 100 metrin juoksijoita PNG Masters -kisoissa 2017: Jatta, Katrin, Elisa ja minä.


Monien tietämästä 41-vuotiaasta pikajuoksijasta Kim Collinsista on Ylen urheilusivustolla mielenkiintoinen vertailu 62-vuotiaaseen Pohjolan pikajunaksi nimettyyn Harri Huotariin: "Lienee selvää kuinka kävisi, jos Harri Huotari ja Kim Collins laitettaisiin radalle yhtaikaa. Mutta leikitäänpä ikäkertoimilla ja käydään virtuaalinen 60 metrin kaksintaistelu. Master Athletics –sivuilta löytyvä laskin laittaa miehet maaliin rintarinnan. Valitettavasti sinivalkoiset värit jäävät kisassa kakkoseksi, mutta ajat ovat suorastaan surrealistisia – 5,71 ja 5,75."


Kuva Kim Collinsin Facebook-sivulta.

Itse tykkään välillä laskea omia tuloksiani ikäkerroinlaskurilla, jotta alituisen tyytymättömyyden sijaan suhtautuisin lempeämmin itseeni ja tuloksiini.

Tässä omat ikäkerrointulokseni kolmesta lajista:
100 metriä 14.36 -->    12.55
200 metriä 30.12 -->    26.04
Kuula (4 kg) 10.21 --> 13.79 m

Ikäkerrointulokseni ovat merkittävästi paremmat kuin omat ennätykseni 20-vuotiaana urheilijana. Saan siis luvan olla tyytyväinen. Siitä huolimatta ensi vuonna tavoittelen uusia ennätyksiä pikamatkoilla!

Kommentit